Kanadalaiset oluet

Moikka,


Kanadalaisilla on pitkä perinne kaljan suhteen. Eurooppalaiset uudisasukkaat toivat oluen maahan 1600-luvulla. Ensimmäinen olutpanimo perustettiin Quebecin kaupunkiin, jonka jälkeen panimoita putkahteli pystyyn pitkin historiaa aina kieltolakiin asti. Kuten kaikki inholla muistavat, USA koki protestanttien aloittaman nollatoleranssin alkoholille suunnilleen 1920-luvulla. Tipatonta riemua kestikin jenkeissä sitten noin kymmenisen vuotta, kaikkine kivoine lieveilmiöineen. Kanadan puolella kieltolaki alkoi vaikuttaa jo 1800-luvun lopulla eriasteisena ja kesti 1920-luvulle asti. Tämä johti monen panimon konkkaan ja vasta viime vuosikymmeninä on taas havaittu paikallisten pienpanimoiden paluuta. Tänä päivänä maan kolme suurinta oluen valmistajaa - Labatt, Molson ja Sleeman - ovat ulkomaisessa omistuksessa. Ainoa kotimainen panija (heh), Moosehead omaa vain noin 5 % markkinoista. Kanadan suosituimpia oluttyyppejä ovat lageroluet kuten Molson Canadian ja pilsnerit kuten Labatt Blue, vaikka ale-tyypin oluita ja ulkomaisia importtejakin menee.

Mutta se historiasta. Olen nyt ollut täällä jo sen verran pitkään, että olen kerennyt maistelemaan joitain kanadalaisia olusia (joitain ehkä enemmänkin). Nyt siis tarjoankin teille ensimmäisen osion harrastelijakonossöörin listauksesta. Hyvät naiset ja herrat:

Molson Canadian

Kanadan toiseksi vanhimman ja samalla maailman viidenneksi suurimman panimoketjun suosittu merkkiolut. Vastaa suosioltaan Suomen Karhua. Maku pehmeä mutta vahva, ei liian kitkerä. Jälkimaku runsaan maltainen. Väri rikkaankeltainen. Alkoholiprosentti 5,19%. Hanasta tai pullosta. Erittäin hyvä, täyteläinen maku ilman liikaa humalointia. Suosittelen.

Moosehead Light

Peruslager jota saa kaikista baareista. Tuttavallisemmin Moose Light. Moosehead-panimon ylpeys. Yleinen hanaolut. Maku laimea, jopa pilsnerimäinen. Jälkimaku raikas. Juotavaa tavaraa, sopisi saunakaljaksi. Alkoholipitoisuus 4%. Ai miksikö tilasin light-olutta? Kun oli kerran tarjouksessa neljän litran kannu 15 dollarilla.

Alpine Lager

Moosehead-panimon toinen tuote. Maltainen ja mieto, koostumus laihanoloista, jälkimaku terävä. Maku tuo lähinnä mieleen Sandelsin ilman voimakasta makua. Tämäkö on se oikea ohrapirtelö? Hyvin samanlainen Molson Canadianin kanssa, joskin terävämpi. Erinomainen palautusjuoma. Alkoholipitoisuus 5%.

Fire Chief's Red Ale

Maltainen, samanlainen kuin Canadian. Hieno paketti. Alkoholia 5,5%. Olut on Pump House nimisen panimon tuote. Muita saman panimon tuotteita ovat mm. Best Bitter, Scotch Ale, Scandian Ale ja Blueberry Ale (kyllä, mustikan makuinen olut). Kerron arvion kun pääsen maistamaan. Panimo on muuten pokannut paljon palkintoja panimosaralla ja onpahan äänestetty vuoden 2005 kanadalaiseksi panimoksi.

Alexander Keith's India Pale Ale

Suosittu “erikois” olut Kanadassa. Vaikka tätä markkinoidaan IPA-oluena (India Pale Ale), niin yleinen konsensus on, että se näkyy vain nimessä. Oluelta nimittäin puuttuvat IPA-oluen tyypilliset tekijät: korkea alkoholipitoisuus (5,5%), humalan tuoma vahva katkeruus, hedelmäisyys sekä rikas koostumus. Omakohtainen kokemus toi mieleen lähinnä kotimaisen Olvin. Alkoholia 5%. Hieman katkera, muuten laiha maku. Kiva pullo, peuranpää ja kaikki.

Picaroons-oluet

Paikallinen erikoisuus jota valmistetaan Frederictonissa. Perinteinen brittiläisittäin pantu Ale-tyypin olut josta on saatavana eri versioita kuten Irish Red, Best Bitter ja kausierikoisuutena Winter Warmer. Itse maistelin väriltään punaista Irish Rediä kampuksen idyllisessä maisterikuppilassa. Oluessa hyvin terävä humalan maku joka peittää tehokkaasti alleen muut vivahteet. Alkoholipitoisuus taisi olla 5-5.5%. Hyvä olut.

Tässä tältä erää. Konossööri lupaa myös maistaa ja suositella muitakin paikallisia viinaksia. Pahaksi onneksi suomalaiset Alkot eivät tue yhtään kanadalaista olutmerkkiä, eikä oikein mitään muutakaan. Muutama kämänen kankkuviski löytyy bolagetin hyllyitä, mutta neuvon kiertämään kyseiset pullot kaukaa. Eivät anna oikeaa arvoa paikallisesta juomatasosta.