"I want a girlfriend"

“I want a girlfriend”

Näin sanoi kämppikseni pari kuukautta sitten. Eikä semmoista löytänyt Kanadasta. Tosin armaalla brasilialaisella kämppikselläni taisi olla muuta ajateltavaa: jatkuvasta ADD-oireyhtymästä kärsivä Pablo oli näiden kuukausien aikana kerennyt vaihtamaan tulevaisuuden uraansa diplomaatista (alkuasetelma) näyttelijäksi, ohjaajaksi, lääkäriksi ja viimein ammattisotilaaksi. Jätkä oli kuin sää: ennustettavuus 0. Mutta tosiissaan hän on aivoitustensa kanssa. Siksipä en ollut hirveän yllättynyt, kun yhtenä päivänä palasin huoneeseemme ja hän oli muuttanut pois päivän aikana mitään sanomatta. Pöydällä oli vain lappu: tarvitsemme rauhaa, joten muutin. Will.

Jepjep. Hän on nyt jo Brasiliassa ilman läksiäislahjaani, kun ei kerran vastannut vaikka tarjosin ostamaani kallista viinipulloa. Se kuitenkin Brasiliasta; tällä kertaa ajattelin nimittäin puhua seurustelusta Kanadan malliin. XOXO.

Vaikka jengi täällä yliopistossa onkin kahtakymmentä tai ali kautta linjan, ei se kihlautumista näytä hillitsevän. KOSKAAN en ole nähnyt näin paljon kihlasormuksia ihmisillä. Kämppikseni pariutumisyrityksiä seuratessa olen myös tullut siihen tulokseen, että sinkkujaakaan täällä ei pahemmin ole. Jos tämä on olevinaan Eurooppalaisempi maa kuin USA niin missä ovat 30-vuotiaat avoliittolaiset? Täällä myös monet nuoret asuvat pitkään vanhempiensa luona (lue: käyvät korkeakoulutuksen kotoa käsin, jos mahdollista). Avioeroprosentti taas on länsimaaksi yllättävän alhainen: 38. Suomessa vastaava luku on 50%. Länsimaiseen malliinkin alttarille marssitaan 25-40-vuotiaina, yleensä.

Tämä ei ole mikään VinkuIntia, missä nainen saadaan pulikan kalautuksella. Jotain ei-suomalaista täällä kyllä on aistittavissa. Kanada on perinteisesti ylpeä monikulttuurisuudestaan ja siksipä deittailu saa täällä useissa tapauksissa uuden twistin: avoimempia ollaan kuin Suomessa. Paras suoritus tähän mennessä on löytynyt, yllätys yllätys-naamakirjasta, jossa yksi paikallinen kristillinen nuorinainen (jolla oli abaut 1000 kaveria, XOXO) kirjoitti muistiinpanon nasevalla otsikolla : Why Dont Guys Court??? Pursue???? Chase??? Kappas, eipä mennyt kuin viikko kun jo joku hällekin löytyi. Ottakaahan mallia siellä kotona.

Minä puolestani ilmoittauduin kivalle kurssille: Dating Basics. Kyseessä oli vaihtareille suunnattu työpaja, jossa perehdytettiin kanadalaiseen seurustelukulttuuriin muista kulttuureista tulevat. Paikan päällä minulle sitten selvisi, että kaikki muut osanottajat olivatkin sitten kolmekymppisiä, tunnevammaisia ikisinkkuja ja itse työpaja typistyikin lopulta anonyymit sinkut-seuran vuodatuspiiriksi, jossa alkoi allekirjoittaneelta hieman jo ymmärrys loppua kohden kadota. Mitä sitten opimme? Ensinnäkin: naiset tykkäävät liikkua porukoissa baareissa. A-haa. Lisäksi varma tapa tulla torjutuksi on ottaa mahdollinen avioliitto esille keskustelussa tuntemattoman naisen kanssa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Tupla-A-haa. Naisia ei saa myöskään ahdistella tai raiskata, vaikka se tapa olisikin yleinen käytäntö lähtömaassa. Kanadassa niin ei saa tehdä. Joka päivä oppii jotain uutta.

Sitten vuorossa jouheva siirtyminen. Tasa-arvo. Moni kai muistanee kuinka naisasialiike on nostanut päätään Suomessa. Kanadassa on menty askel pidemmälle, etenkin yliopistossa on pidetty erityisen hyvää huolta siitä, että kenelläkään ei ole epäselvyyksiä mikä on naisten asema ja naisliikkeen viimeaikainen kehityssuunta. Tasa-arvo-asiat otetaan täällä tosissaan. Palkkauksessa vähemmistöt ja naiset ovat etusijalla. Syytä tasa-arvokorostukselle voitaisiin etsiä ehkä historiasta: pinnan alla on nykyäänkin vielä havaittavissa osittain sorsivia toimintatapoja. Esimerkiksi virallisten asioiden hoito tehdään melkein aina talon isännän kautta. Jos vaimo avaa oven niin pyydetään hakemaan perheen pää paikalle. Vanhat tavat ovat vielä karvoissa.

Aiemmin mainitsemani monikulttuurisuus näkyy myös seksuaalisella puolella. Taas kerran yliopisto näyttää että se tukee LQBT (Lesbian, Gay, Bisexual, Transgendered) toimintaa. Moni taho tunnustaa erityisellä sateenkaaritarralla olevansa safe spaces-osanottaja ja torjuvansa suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. Mistä moinen esittely sitten johtuu; onko tilanne ollut ennen suvaitsemattomampi? Jos olisin hinttari Frederictonissa niin tuntisinko oloni uhatuksi? Virallisesti, täällä on länsimainen asenne seksuaalivähemmistöihin. Suomeksi: jengi on ok vähemmistöjen edustajien kanssa, mutta nojaa pikkuisen poispäin kun semmoinen istuu viereen bussissa. Niinkuin Suomessakin, on monessa paikassa sexuaalisten minoriteettien asema on alkanut kohentua vasta viime aikoina, kiitos pr-kamppanjoinnin. Tämä yhdistettynä Kanadan kovaan dogmaan, monikulttuurisuuteen, luo nykyisen It's okay to be gay-ilmapiirin. Syvän etelän homoviha ei tänne asti ulotu. Asian varmentamiseksi kävinkin Gonzomaisesti tutustumassa kaupungin ainoaan gay-yökerhoon nimeltä BOOM! Kyseinen mesta jakaa mielipiteitä, koska muu väestö pitää luukkua seudun Blue Oysterina, mutta hinttiremmi vakuuttaa sen olleen ennen ehta homobaari mutta muuttuneen sittemmin normaaliksi yökerhoksi. Niin tai näin, koin ketjut, soittolistan ja men2men toiminnan ei-niin-normaaliksi yökerhomeiningiksi. Ja kyllä, el Bimbo on vain mies. Jengi katsoi hieman ihmeissään, kun menin mestaan parin kaverin kanssa kamerat kädessä, ihan kuin jonnekin nähtävyyteen osoitellen kettinkikoristeita ja naureskellen. Kovasti sain kehuja vartalostani, peppuni on kuulemma tosi timmissä kunnossa! Sitä nelikymppistä rekkamiestä en kylläkään aio facebookiissa lisätä.

Sitten vielä paikallisuutiset:

Koulu tosiaan otti ja loppui 25.4 kun viimeinen lopputentti oli ohi. Kaikki vaihtarit lähti ja vain minä jäin. Otin kuitenkin vastaan sen aiemmin puhutun työtarjouksen ja jään tänne kesäksi, kaikki tarvittava paperityökin on nyt hoidettu. Tarkoitukseni on palata Suomeen ja ultimately Joensuuhun syyskuun alussa. Kesällä on vuorossa kalapuolen hommia, pääosin kalojen PIT-merkkailua ja niiden vaikutusten tutkimista. Sivujobina voip olla biofilminäytteitä, potkuhaavia ja sähkökalastusta. Olen kesän ajan Canadian Rivers Instituten omaisuutta ja kuinka ollakaan, sain suomalaisen pomon! Duunit alkavat kunnolla kesäkuun alussa ja siitä asti saankin olla joka kuusta noin kaksi viikkoa yliopiston kenttäasemalla, joka ei ole Mekrijärvi, mutta asuttavan oloinen mökki. Päivät uin joessa märkäpuvun kanssa ja rekisteröin kaloja, illat kalastan. Muun ajan otan ja asun kerrassaan ihanan suomalaisen isäntäperheeni luona. Blogia lupaan kirjoitella kesälläkin. Ja kuvia vielä kuvien jälkeenkin. Huomenissa on sitten vuorossa pikku parin viikon reissu: Bangor - Boston - Buffalo - Toronto - Quebec. Juttua seuraa.

Tasa-arvonnoissa virallisena valvojana-

Iivari