KANADAN BUSSIT ja muita vitsejä

Toinen kulttuurishokki: Kanadan bussiyhteydet.

Soitin muutama päivä sitten provinssin suurimman kansallispuiston, Fundy National Parkin turisti-infoon ja kysyin, että kulkeeko sinne miten usein busseja. Ei kuulemma kulje? Mitä? Eikö yhtään? Edes turistibusseja? Ei. Tunnelma oli absurdi. Sanotteko että PROVINSSIN SUOSITUIMPAAN KANSALLISPUISTOON EI MENE YHTääN BUSSIA!? Paikassa on vuosittain 300 000 vierailijaa ja ainoa tapa päästä sinne on yksityisautoilu? Ajatus on sama, kuin että Kolin kansallispuistoon ei pääsisi bussilla, mistään päin Suomea. Ei edes matkailuyritysbusseilla.

No, onneksi sentään 20 minuutin päässä Fredictonista sijaitsevaan historialliseen Kings Landingiin pääsee bussilla. Ai ei vai? Yhteen provinssin suurimmista nähtävyyksistä. 1800-luvun uudisraivaajahenkeen rakennettuun kulissikylään, jossa aikansa mukaan pukeutuneet näyttelijät herättävät Atlantin Kanadan varhaisen historian henkiin. 20 minuuttia. 10 kilometriä keskustasta. Siis provinssin pääkaupungista. Sinne ei mene paikallisbussit eikä turistibussit.

Shanti, poikaseni. Ehkä et halunnutkaan päästä näkemään maailman korkeimpia vuorovesiä Fundyn lahden kallioille ja kävelemään merenpohjalla, valassafareista puhumattakaan. Onhan meillä silti vielä Nova Scotian suurin ja samalla koko Atlantin Kanadan kuuluisin Kansallispuisto, Cape Breton Highlands National Park. Matkaa Frederictonista 10 tuntia.

Jaa että sinnekään ei kulje busseja? Miltähän tuntuisi kuristaa ihminen ja voiko sen tehdä puhelinlankoja pitkin?

South Parkissa oli taannoin Kanada-jakso, jossa Kyle, Stan, Eric ja Kenny huomasivat, että Kanadassa on vain yksi tie. Välillä kyllä tuntuu siltä. Istuttuani pitkän tovin hiljaa huoneessani ja tajuttuani, että pyhiinvaellukseni Kanadan luontoon kuihtui juuri opin samalla arvostamaan Suomen liikenneverkostoa. Miten hieno systeemi sinne onkaan rakennettu! Samalla kuitenkin osa minusta kuoli kun havaitsin, että bussien varaan rakentamani suunnitelma tyhjeni kuin suoli Intiassa. Auton vuokraus tälle puolentoista viikon matkalle olisi poissa kysymyksistä. Onkohan nyt oikea aika rukoilla?

Toinen vitsi on Kanadan postilaitos. Ennen sanoin sen olevan uskomattoman hidas. Nyt se on myös ihan suoraan PERSEESTä. Tämä postilaitoksen irvikuva on jo tähän mennessä palauttanut kaksi pakettia, repinyt yhden paketin auki ja hukannut yhden ebaysta tilaamani tavaran. Suomeen tavaroiden tulo onnistuu vaihtelevalla ajalla mutta tänne tulosta ei voi koskaan olla varma. Mutta nyt. NYT sain TAAS takaisin Ristolle lähettämäni kirjeen, jonka olin alunperin lähettänyt postitoimiston kautta koska en ollut itse varma oliko kyseessä paksu kirje vai pieni paketti. Postitoimiston täti vakuutti sen olevan vielä helposti kirje ja lähetti sen eteenpäin. Työkaverini toi saman kirjeen minulle kentälle takaisin parin viikon päästä. Syy: ei ole kirje vaan pieni paketti. Mutku, mutku… Menin heti Freetuun päästyäni postiin ja lähetin kirjeen uudestaan. Nyt se tuli taas takaisin. Syy? Postivirkailija oli laittanut väärän postimerkin. Ammataito ei ole välttämätöntä.

Mitä täällä tapahtuu? Tämä ei ole Papua vaan länsimainen Kanada; ja silti kirjeen matka jopa saman kaupungin sisällä voi kestää jopa kaksi kuukautta.

Tunnelmissa;

-Iipu.

Kanadalaiset oluet 2

Hoi te siellä!

Kanadan kaljanossööri palaa taas kulmille toisella satsilla paikallisia erikoisuuksia. Aletaanpa maistella.

Ice Beer

Ice beer on peräisin Kanadasta, vaikka se perustuukin Saksan Eisbock-tyylin olueen. Ensimmäinen Pohjois-Amerikassa myyty jääolut oli Molson Ice huhtikuussa 1993, mutta valmistusprosessin oli patentoitu aiemmin Labatt.
Jääoluen valmistus tapahtuu laskemalla oluen lämpötilaa hieman alle jäätymispisteen tai sen lähelle. Koska vesi jäätyy korkeammassa lämpötilassa kuin alkoholi, alkoholi pysyy nesteenä. Tämän vuoksi kerros jäätä voidaan kuoria oluen pinnasta. Tällä keitoksella on suurempi suhde alkoholin ja veden välillä ja siten suurempi alkoholipitoisuus.
Jos totta puhutaan, niin jääolut-ilmiö oli kovaa kamaa jokunen vuosi sitten, mutta nyttemmin jengi ei enää villiinny ajatuksesta. Monet ovat itseni tapaan huomanneet, että itse kuuluisa prosessi tekee oluesta vain kylmää, muttei vaikuta makuun paljoakaan. Kyseessä on siis vain siisti kikka saada kylmää olutta, joka ei loppujen lopuksi ole jäädyttämättömiä seuralaisiaan paljoa vahvempaa. Maku maltainen ja kylmä. Alkoholiprosenttia ei hokannut kysyä. Kerrankin kun sillä olisi ollu väliä.

Blueberry Ale

Pumphouse-pienpanimon kuuluisa mustikkaolut oli kyllä pettymys. Ensipuraisulla minulle selvisi, että olut ei ollut koskaan mustikkaa käymisprosessin aikana nähnytkään, vaan maku tuli jälkikäteen lisätystä keinotekoisesta aromista. Välillä artifisiaali mustikka-aromi pisteli suussa ja jätti lopulta mellevän jälkimaun. Muuten olut oli suhteellisen humaloitu verrattuna yleiseen maltaisuuteen. Alkoholia 5 %. Mainittakoon myös että itse Pumphousen panimo on suht uusi juttu ja alunperin oluet olivat samannimisen ontariolaisen ravintolan omia tuotteita.

Moosehead Lime

Oletko koskaan juonut Sol-olutta limetinpalalla? Jos olet niin olet samalla sisäistänyt lime-oluen. Laimeaa ja huomattavan sitruunaista, kuin melkein limpparia joisi. Jotkut paikalliset puritaanit katsovat olutta pitkin nenänvartta Reinheitsgebot-katse silmissään, mutta monet nuoremman polven kasvatit juovat tätä sihijuomaa solkenaan. Alkoholia 4 %. Etketissä limetinlohkon kuva.

Coors Light

Kuka teistä tunnustaa juovansa light-olutta? Suomessa ilmiö ei ole niinkään yleinen mutta Kanadassa on havaittavissa kova mainostus light-tuotteille läpi koko elintarvike/ravintolalinjan. Light on in. Big time. Lähes jokaisesta oluesta on olemassa yhtä suosittu kevytversio. Verrattuna perus Coorsin laageriin on kevytkalja KARSEAN LAIMEAA. Saunaolueksi se voisi kelvata. Alkoholia 4,2 %.

Melon Head

Frederictonissa majaa pitävä provinssin suosituin pikkupanimo Picaroons omaa monia eri hienoja tuotteita Kuten Feels Good, Best Bitter, aiemmin jo arvostelemani Irish Red, Timber Hog, Yippee jne. Tällä kertaa eteeni päätyi yksi heidän uutuuksistaan, Melon Head. Tämä Reinheitsgebotin ulkopuolelta tuleva hedelmäinen Ale oli minulle virkistävä yllätys. Puolen litran pulloon mahtui alkoholia 4,5 %, hieman maltainen ensitunnelma, havaittava humalan terävä maku ja tottakai läpitunkeva ja jälkimakuileva meloni. Hyvä olut. Muutenkin, jos joskus eksytte Atlantin Kanadaan niin tukekaa ihmeessä tätä yritteliästä mikropanimoa! Ehdoton suosikki!

Koti-ikävä

Koti-ikävä alkaa pikkuhiljaa painaa. Ei mulla muuta tähän.

Majavat

Phuiiiiii.

Lupasin lähtiessäni tehdä pienehkön reportaasin näistä padottavan tutuista Kanadan historian vaatettajista; joten:

Hieman historiaa: 1600-luvulla alkoi Euroopassa kova kysyntä majavanturkkihatuille, jotka olivat silloin chic ja in. Tästä seurasi massiivinen lahtausoperaatio, jonka seurauksena Kanadan Eurooppalainen asutus sai rahoitusta, majavasta tuli ikoninen elikko tälle kansalle (mm. Montrealin kaupungin vaakunassa on majava) ja, tottakai, koko laji meinasi kuolla sukupuuttoon. Majavien onneksi Eurooppalainen muodin maailma alkoi fanittaa silkkihattuja 1900-luvun puolivälissä ja nyttemmin aiemmin myllytyksen kohteena ollut kanta on vahvistunut huomattavasti.

Majavia on tätä nykyään joka kulmassa. Frederictonin läpi virtaavasta joesta saa yhdellä kauhaisulla majavan järsimää palikkaa ja tien varsilla näkyy majavan luoma tulvametsä siinä missä Suomessa näkyisi järvi tai harju. Jopa kenttäasemani lähellä on muuan majava yrittänyt bygata kekoansa. Majavat eivät tosiaan turhaan ole tämän kansan symboleja. Siksi otinkin jo tammikuusta missioksi kuvata joka ikisen majava-aiheisen taulun, patsaan, korun, rahan ja piirrustuksen jonka löydän. Materiaalia löytyikin lopuksi aivan liikaa, joten esittelen teille alla muutamia majavabongauksiani.

Siinä on majavaa kerrakseen.

Itse yritän tällä hetkellä kuumeisesti etsiä majavasta tehtyä karvahattua, jossa olisi vielä häntäkin tallella, käyttömatkamuistoksi Suomen talveen. Taitaa olla toivoton yritys. Mutta yritetään.

I

Hullukokki 2

Kanadalainen erikoisuus: Poutine



Hyvää päivää sinne kaikille kotikokeille. Viime kerralla valmistimme erään kanadalaisen provinssin erikoisuutta, lobstereita ja fiddleheadseja. Tänään aiomme valmistaa toista paikallista, alunperin Quebecin provinssissa 1950 luvulla keksittyä ruokalajia, Poutinea (lausutaan Putsin). Kyseessä on suhteellisen tuhti ranskalaislähtöinen annos, joka on noussut viidessä vuosikymmenessä yhdeksi Kanadan tunnusruoista. Poutinea saa nykyään melkein jokaisesta kanadalaisesta keskitason ravintolasta ja grillistä. Nykyään on tarjolla monta eri variaatiota tästä klassisesta ruuasta, mutta me valmistamme tänään Poutinea perinteisen quebecilaisen reseptin mukaan.

Tämän ruokalajin valmistukseen tarvitsemme seuraavat raaka-aineet:

Poutine (yhdelle)

200-300 g ranskanperunoita (tai niin paljon kuin napa ruskaa)
1-2 dl kanaliemipohjaista kastiketta
100-200 g Cheddar-rahkajuustoa (tai taas niin paljon kuin ilkiää)


Aloitamme valmistuksen kypsentämällä ranskanperunat joko uunissa tai öljyssä, tavoite on saada perunoista ulkoa rapeita ja sisältä pehmeitä. Valmistamme samalla kanaliemikastikeen. Kastikkeeksi kelpaa mikä tahansa kananmakuinen pussikastike tai kanaliemestä jatkettu kastike lievällä mustapippuroinnilla. HC-sammakot käyttävät kuitenkin vain aitoa Poutine-kastikemixiä, jota saa vain paikan päältä. Kasaa heti valmistuneet ranskalaiset lautaselle, ripottele päälle Cheddar-raejuusto ja valuta joukkoon kastike. Anna tekeytyä muutama minuutti ja Poutine on valmista tarjoiltavaksi.

Vaikein tapaus reseptissä on rahkajuusto (vapaa suomennos sanasta curd cheese), joka on yleinen juuston tarjoilumuoto Amerikassa ja Kanadassa mutta ei Euroopassa. Rahkajuuston löytäminen lähiSiwasta voi siis olla aika mission impossible. Lähimmäksi kuitenkin päästään raejuustolla (ei kevytversiolla), joka on valutettu kunnolla. Poutine fennoc’vois onnistuu myös ihan tavallisella Emmentaalilla, kunhan koostumus on rakeista; jos siis tavoitellaan autenttisuutta. Cheddar on myös kaikista kotimaisista juustoloista suositeltavin valinta. Kanaliemikastikkeen (chicken stock) sijaan voi myös halutessaan käyttää pihvikastiketta, joskin silloin tingitään alkuperäisyydestä.

Poutinen nimen alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Vallalla on kaksi teoriaa: joko nimi tulee Quebecin ranskalaisten Poutine-sanasta, joka tarkoittaa ranskalaisia juustolla ja kastikkeella. Toinen selitys on englanninkielen sanan pudding taipuminen ranskankielessä. Poutine on yleinen ruoka Kanadalaisissa kouluissa ja Quebecin asukkaat ovat suhteellisen ylpeitä alkuperäisestä Poutinestaan, usein ylenkatsoen muita versioita.

Tässä tältä erää, makoisia ruokahetkiä sinne kotikeittiöihin. Päätämme lähetyksen perinteisesti Aki Wahlmanin hymyyn.