Heippas,
avasin tuossa rankan päivän (8-22) päälle yhden oluen ja innostuinkin sitten oikein kirjoittelemaan iltapuhteeksi hieman totuuksia kankkujen tenuiluista:

Paikallinen suhtautuminen päihteisiin on tutun skandinaavinen mutta maustettu kanadalaisella asenteella. Basicly, kalja maistuu. Ja sitä kuluu paljon. Etenkin opiskelijapiireissä. Myös vahvat alkoolit tekevät kauppansa. Mutta perussuomalainen perskänneily ei kuulu aina illan vakiovarusteluun. Jengi on ainakin akateemisissa piireissä enemmänkin bailabaila-orientoitunutta. Muutama stubu ja väliin pari terävää jotta saadaan jalka nousemaan ja bileet käyntiin. Sitten vaan teknoa kajariin. Ei sen enempää. Totta kai joukkoon mahtuu aina muutama överi joilla katse seisoo, huuli lurpattaa ja käsi hamuaa.

Keskiarvoltaan kuitenkin: KANADALAISET EIVäT OSAA JUODA. Mutta kovia he ovat kehumaan “sikailuillaan”. On hieman ironista, kun illan lopussa jengi kehuu taukoamamatta olevansa ihan sikakännissä mutta ei edes hoipertele tai sammalla. Seuraavana aamuna sitten kehutaan kilvan kuinka kännissä sitä oikein oltiinkaan. Ei olisi eka kerta kun kuulen kommentin “man I was WASTED last night” hemmolta, joka joi kuusi kaljaa, kävi yömakkaralla ja meni nukkumaan aamukahdelta ilman sen kummempia porsasteluja tai ykäilyjä. Mokomatkin tissiposket.
Alkool on täällä kaupasta ostettuna Suomea kalliimpaa. 10 e sixpäkistä? 30 e rommipullosta? Syynä tähän on paikallishallituksen verotuspolitiikka. Provinssissa hallitsee nimittäin Alkomainen kartellitoiminta. Juomaa saa vain Alcool NB liquor -myymälöistä. Nämä kaupat ovat usein integroitu isoihin ostareihin. Mitään alkoholia ei saa lähikaupoista tai kioskeista.
Provinssin hallitus siis isännöi alkoholin myyntiä ja vetää välistä semmoset verot joiden edessä Vanhasen raittiusaate kalpenee kerrasta. 3 $ viinipullo maksaa verojen kanssa 10 $! Sama koskee bensaa ja tupakkaa. Hinnat ovat röyhkeitä. Kapitalistinen politiikka on provinssikohtaista joten se voi vaihdella, mutta useimmiten sikailevat johtoportaan rötösherrat mätkäisevät kunnon hinnan kaikelle kivalle. Yleisesti ottaen paikallisten viinakauppojen varustelutaso vastaa Alkoa, btw.

Viinahan korkea hinta ajaa normihemmon baariin. Ja jos alkoholi on kallista kaupassa se ei todellakaan ole sitä baarissa. Tuoppi maksaa n. 2-3 e. Erikoisiltoina sen saa eurolla. Ei siis ihme että baarit sun muut juottolat ovat täynnä melkein joka ilta. Viinan kohdalla homma on sama. Ei ole poikkeuksellista saada lasillista hyvää viskiä (joka Suomessa olisi helposti 8-10 e) alta viiden euron. Paikallinen erikoisuus (ainakin minulle oli) on pitcher: neljän litran vetoinen kannu täynnä bisseä joka yleensä tilataan seurueelle. Maksaa noin 8 e. Ja siitä on olemassa jättikoko. Irkkulainen after-work on myös suvaittavaa toimintaa täälläpäin, joissain tapauksissa jopa in-the-middle-of-work. Jengi tissutelee esim. labrapalaverien aikana. Julkinen juopuminen katsotaan kuitenkin paheksuttavaksi, joten älkää hyvät ihmiset tulko kännissä täällä luennolle tai mihin muuhunkaan julkiseen tilaisuuteen. Ette te sitä Suomessakaan tee. Paitsi vappuna.

Entäs huumeet? Provinssilla on nollatoleranssi kannabikselle mutta ainakin paikallisten mukaan tämä on Kanadan ganjapitoisimpia paikkoja. Talomme takana oleva metsikkö on perinteinen pössyttelypaikka ja joka kerta kun siitä olen ohi kulkenut, olen kuullut epämääräistä mölyä puitten takaa. Metsäpläntti on muutenkin narkkareiden wonderland joten pimeällä sinne ei kannata mennä uhalla haahuilemaan.
Hasish on pop. Arviolta joka neljäs tapaamani opiskelija on myöntänyt kokeilleensa ganjaa: minulle sitä on tuputettu tähän mennessä kolmissa kotibileissä. Asuntoni lähellä haisee myös aina välistä hienoinen hartsin vivahde vaikka sauhuttelu talon sisällä ja kulmilla onkin kiellettyä. Muista huumeista en tiedä, mutta ainakin kaupungin intiaanireservaatin alkuperäisasukkaista valitettavan suuri osa on narkkareita.
PS. Nimeni versioiden lista sen kuin kasvaa- tänään sain taas uuden: Tatio. Pitäsköhän ihan piruuttaan kokeilla sitä Iivaria vaihteeksi.
Ensi kertaan!
-Tatio
Irkkuperinteet siellä kunniassa? Juhlittiinko siellä sitten myös St. Patrick's Dayta? Eikös se ollut tässä kuussa?
VastaaPoistaHei Iivari, eikun siis Tapio, tassa juttua vahan muusta "politiikasta" Kanadassa:
VastaaPoistaI just told Canada that if it cancels the seal hunt, I will bake a cake to my colleagues to celebrate Canada. What would you do to save seals?
See what everyone else is doing:
http://humanesociety.org/seriouslycanada
Liity joukkoon!
Isot poijjaat kertoo että Forty Creek Barrel Select ois hyvää viskiä. Mene ja maista!
VastaaPoista