BBBTO 1/2

BBBTO on lyhennelmä termistä Bangor-Boston-Buffalo-Toronto-Ottawa.

Ajattelin ensi alkuun säästää teidät tylsiltä matkakertomuksilta siitä, kuinka kivaa oli ja missä tuli käytyä, muuutta toisaalta oli se reissu kuitenkin niin elämyksellinen että kai siitä voi jotain mainita. Tarkkasilmäisimmät kai jo huomasivat että matkasuunnitelmat muuttuivat: Quebec vaihtui Ottawaan. Tuumasin että Quebeciin pitää tehdä tässä kesällä sitten viikonloppureissu mutta etäisempi Ottawa taas oli kätevästi matkan varrella. Eniveis.

Tuloksena seuraava matkapassi:

Erkanin Frederictonin bussiasemalta hieman alle puolenpäivän 12.5. Eka etappi oli provinssin isoimman sitin, Saint Johnin asema, jossa tunnin jaloittelun aikana bongasin satamahylkeitä, merimetsoja, kanadanhanhia, korppikotkia ja rakkolevää. Kiva kompensaatio massiiviselle hedarille, jonka olin saanut Frederictonin hostellihuoneessani käytetystä suitsukkeesta edellisenä yönä.

Matka jatkui parin etapin kautta rajan yli USA:n. Raja-asemalla tullasin banaanin, kun ei kerta hedelmiä saa viedä jenkkeihin. Bangorissa oltiin sitten iltasella. Vaikka kyseessä on Mainen osavaltion pääkaupunki, niin uskokaa kun sanon: siellä ei ole mitään nähtävää. Kaupungin suurin ylpeydenaihe on Paul Bunyanin patsas. Bangorin kovin kerma oli kuitenkin itse bussiasemalla, joka oli reilun yksiön kokoinen koppi täynnä Mainen poikia; miehiä, joilla on yhteenkasvaneet kulmakarvat, epätäydellinen hammastus, kyttyräniska sekä Hillbilly-aksentti. Huh. No kuinka ollakaan, päädyin nukkumaan rekkamiehille tarkoitetussa majatalossa neljän uppo-oudon rekkamiehen kanssa. Illalla oli kyllä vuorossa mielenkiintoiset keskustelut, kun jenkkiläiset rekkaruunaat haukkuivat USA:n hallituksen pystyyn aina Irakin sodasta viime hetken öljyvuotoon. Opinpahan samaisena iltana taittelemaan 20 dollarin jenkkisetelistä kaksoistorni-iskun kuvan (salaliittoteorian mukaan 20 USD on suunniteltu niin, että siitä näkyisi pienellä taittelulla siihen koodattuja tulevaisuuden tapahtumia, tiemmä).

Seuraavana aamuna oli kalenterissa siirtyminen Bangorista Bostoniin Greyhoundin kyydissä. Tulipahan nähtyä samassa dösässä elämäni ensimmäiset amissit. Matkalla Bostoniin yhden etappikaupungin läpi joku skedepoika närkäistyi kun bussimme kaartoi hänen eteensä ja luisteli protestiksi suoraan bussin kylkeen kädet levällään. Saimme kaikki bussissa oliat täytettäväksemme Vinttikoiran vahinkoilmoituslaput jossa kerroimme, että bussikuskilla ei ollut osaa tapahtuneeseen mahdollisen vahingon varalta. Saavuttuani Bostoniin en voinut enää erehtyä, mihin maahan olin saapunut: Amerikan liput koristivat joka kulmausta, Mäkkäri palveli heti asemalla ja aseman luotiliiviturvamiehiä oli välistä enemmän kuin itse matkustajia. Tervetuloa Bostoniin.

Miksi Boston? Kaupungilla on takanaan suuri siivu Amerikan historian vallankumousta (googlettakaa vaikkapa Boston Tea Party tai Paul Revere!) ja onpahan Boston toiminut yhtenä isona porttina siirtolaisille. Boston on juuri sopivan kokoinen pala Amerikkaa muutaman päivän visiittiä ajatellen. Paikalla kannattaa tutustua ainakin New England Aquariumiin, joka pullistelee täräyttävillä näyttelyillä ja massiivisella lieriötankilla, jonka ympärille kiertyy monikerroksinen portaikko. Toinen must-to-see on Museum of Fine Arts. Itse en ole korkean taiteen ylin ystävä, kun en sitä aina ymmärrä mutta tämä museo olikin ihan muuta kuin oletin: kokoelma taidetta eri aikakausilta ja maailmankolkista aina foinikialaisten pronssikilvistä afrikkalaisiin naamioihin. Suosittelen. Bostonissa on myös kaupungin ylpeydet Freedon Trail (joka on periaatteessa kaupunkikierros läpi historiallisten paikkojen) sekä tietenkin JFK: mies joka oli aikanaan Bostonin poikia. Ei siis ihme, että Bostonista löytyy virallinen Kennedy-museo, joka on varmaan diehard-fanille aika mekka. Minua eivät kyynisyydeltäni kuitenkaan kiinostaneet jotkut Kennedyn vuonna 50 jalassa pitämät sukat tai hänen ensimmäisen virkapukunsa povitaskussa ollut lunttilappu. Harvardin kampus kannattaa kuitenkin käydä tarkastamassa nimenomaan sen historiallisen massiivisuuden takia. Muutaman päivän aikana jäi aikaa fleguillakin, mutta kun aika viimein tuli siirtyä Buffalon kautta Niagaran putouksille valtasi minut tunne, että tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa.

Matka Bostonista Buffaloon taittui Amtrakin junassa. Eka matkani jenkkiraiteilla sai VR-maisen

käänteen, kun edellä ajanut juna levisi kiskoille ja seisoimme keskellä ei-mitään 5 tuntia. Eipä tätä matkaajaa ainakaan haitannut. Perillä Buffalossa oltiin sitten aamuviideltä ja ultimately hostellissa 7:50 aamulla. Parin tunnin unet ja eikun pikavisiitti Buffalon keskustassa ennen matkaa Niagaralle. Harmi tosin, että olin jo varannut hostellin Torontosta, Buffalo kun vaikutti tutustumisen arvoiselta, suht pieneltä kaupungilta.

Niagaran putoukset ovat aika itsensäselittäviä. 60 dollarilla saat kaikenkattavan paketin pitkin putouksia. Putouksen alla kannattaa kuitenkin käydä: päällesi ärjyvät vesimassat saavat sinut kirjaimellisesti haukkomaan henkeäsi ja viereesi iskeytyvät pisarat tuntuvat naamassa kuin moottoripyöräajelu raekuurossa ilman kypärää. Koska Niagara on rajajoki niin USA/Kanada-rajanylitys onnistuu majesteetillisesti harppaillen läheisen Rainbow Bridgen poikki. Samalla saa aika mageet näkymät koko putouksista.

Sitten HUOMIO. Tätä paikkaa ette turistioppaasta löydä: alle kilometrin päässä putouksen alajuoksulla Kanadan puolella on ihan putouskanjonin reunalla kieleke, jolle on varmaankin pääsy kielletty yleisöltä, mutta joka oli nuotionjämistä ja tyhjitä Fosters-tölkeistä päätellen nuorison hengailupaikka. Suhteellisen legendaarinen hetki istua kielekkeen reunalla 100m Niagarajoen yllä merimetsojen lentäessä alapuolellani täydellisessä hiljaisuudessa ja Pohjois-Amerikan suurimman vesiputouksen raivotessa puolen kilometrin päässä. Matka bussiasemalle ja lopulta Torontoon sujuikin seesteisissä merkeissä.

Tunnelman taltioimiseksi otin pienen videon kyseisestä kielekkeestä :)

Tältä näyttää Rainbow Bridge juuri rajan kohdalla.