Teipiou

“Eh, pardon? Eh, come again? Is that it? It that how you pronounce it?”

Tänään se taas todistettiin: suomalainen etunimi on engelsmanneille vaikea pala lausua. Kahden viikon kertaamisen jälkeen vaihtarikavereiden intonaatio alkaa muistuttaa sanaa "Taapiu”. Tähän mennessä olen jo kerennyt olemaan Teipia, Tappou ja Tapia. Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin australialaisen pariskunnan tavaama Tadpole. Kerkesin käyttää Kanadassa ensimmäiset kuusi tuntia keskimmäistä nimeäni, mutta kuudennen tavaamisharjoituksen jälkeen vaihdoin suosiolla Teipiouhun. Jos joku kysyy nimeäni yökerhon tanssilattialla niin kaivan kiltisti esiin kynän ja paperia… Opiskelijakorttini mukaan keskimmäinen nimeni on lisäksi näköjään Livari.

Suomi on tullut täällä esille jo muutamaan otteeseen: tänäänkin yksi paikallinen kävi kyselemässä tiesinkö semmoisen viikinkinmetallibändin jonka yhdessä biisissä huudetaan TROLLHAMMAREN!! Ohjasin tämän peikkovasaraa diggailevan kanadalaishipin Turisaksen kotisivuille. Toinen, aiemmista seikkailuistani tuttu Akshay taas sanoi fanittavansa yhtyettä nimeltä Laav-X. Meni hetki tajuta että kyseessähän on kotimainen synkkä tulkitsijamme Lovex! Korealaiset haistavat Suomesta Nokian, Kanadalaiset Suomen Kiekkoleijonat. Täytyy kyllä tähän väliin ihan kehaista: ennen en ole tuntenut tällaista ylpeyttä talviurheilumme tasosta (vaikka Kari-Pekka Käry kävisi joka kisoissa). Paikallisesta vaatekaupasta saa Suomi-t-paitoja ja alkoholikaupasta Finlandia-votkaa. Matkailijoille tiedoksi: muistakaa lausua selvästi erikseen sanat “finnish” ja ”finish”. Ei tule noloja tilanteita.

Minulta kyseltiin tässä pari päivää sitten ruokalassa että haluaisinko jotain suomalaista kansallisruokaa valmistettavan, ihan näin Vancouverin talviolympialaisten merkeissä. En ole vielä vastannut keittiöön; mitä sanoo raati? HemoHessiä vaiko muikkukukkoa?

Täällä ei ole kauheasti pohjoismaalaisia. Yhden pyylevän ruotsalaisnaisen olen tavannut. Pari naista on Virosta, yksi rekkamies Hollannista. Nimeni perusteella monet professorit liittävät minut kuitenkin heti Ruotsiin. Tämä johtuu siitä että puoli vuotta sitten täällä oli joukko ruottalaisia metsätieteen opiskelijoita jotka ovat näköjään tehneet kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen. Ainakin ryyppäämisen alalla.
Jostain kumman syystä Fennomaa on täällä oudosti aina läsnä niin kuin hienhaju liikuntasalin välinevarastossa. Kirjaston hyllyltä löytyy suomalaista luettavaa ja katsottavaa ja tupavisan jokerikysymys oli “In what country is wife-carrying a national sport?” Kaikkea sitä näkee ja kuulee. Lisäksi-ja täysin minusta riippumatta-on sana “runkkari” alkanut saavuttaa suosiota aamupalapöydän keskusteluissa.

Terveisin “the Technoviking Teipiou”