Kävin eilen kaupassa. Ruokaa ostin. Paikkana paikallinen K-Supermarket Sobies. Siinä naksu - ja purkkiruokahyllyjen välissä seistessäni, tuijottaessani samalla tomaattipyreepurkin hintaa ajattelin taas sitä, mitä olin ajatellut samaisessa kaupassa ennenkin: miten täällä voi olla niin kallista.
Suomi on Euroopan kolmanneksi kallein ja samalla maailman seitsemänneksi kallein maa, tilastojen mukaan. En siis mitenkään voinut olettaa tänne saapuessani, että kauppakassi maksaisi täällä 10-20% enemmän kuin kotimaassa. Kevään Amerikanvierailuni ovat olleet aina niin mukavia osin juuri verrattain huokeiden ruokaostosten takia. Paluu Kanadaan vaatii aina ymmärtävän katseen luomista lompakolle.
Hinnat vaihtelevat tuotteesta riippuen: tomaattipyreepurkki on noin 10 senttiä kalliimpi kuin Suomessa, toisaalta kilon jauhopaketti maksaa täällä 3 euroa. Maito on litrahinnaltaan 2 euroa. Julmin kusetus löytyy kuitenkin vihanneksista ja hedelmistä. Kasvihuonekurkku 3 euroa/kappale. Jäävuorisalaatti sama 3 euroa/kpl. Appelsiinit 3,50/kg. Ainoa halpa vaihtis ovat banaanit (2,00e/kg), joten niitä on tullutkin pisteltyä poskeen monta päivässä. Onko minusta tulossa apina? Ainoa halpa asia on limppari: kahden litran superpullon saa hintaan 1,70e. Välistä on tuntunut, että pitäisikö ihan protestoida hinnoittelua ja istua alas kaupan käytävälle. Sitten ajattelin.
Olen jo muutaman kertaa Suomeen soittaessani kysellyt minkälainen on kotimaan hinnoittelu tällä hetkellä. Olenko oikeutettu urputtamaan Kanadan rosvopäällikköhinnoista vai onko todellisuus kuitenkin se, että olen kadottanut suhteellisuudentajuni? Eikö lähiSiwasta ostettu kilon Myllyn Paras-jauhopaketti maksanutkaan euroviiskyt ja risat? Ovatko Kreikan talousankkuri ja einesbisneksen lakot nostaneet hinnat kattoon? Vai muistanko vain väärin? Välistä niin tuntuu. Kertokaa ihmeessä, eihän tätä kestä ihminen.
Tulipahan vaan mieleeni, että onkohan kukaan yrittänyt soittaa minulle tämän kevään aikana. Jos on, niin olen sorina. Pistin liittymäni linjat hiljaisiksi Kanadan reissun ajaksi, koskapa soitto tänne tai täältä maksaa paljon rahaa. Ajatuksena oli ostaa täältä halpa puhelin ja jonkinlainen prepaid-liittymä, jolla sitten soitella Kanadassa ja kotiin. Pieleen meni. Puhelimet ovat täällä sikahintaisia, paitsi jos hankit liittymän ja saat kännyn kylkiäisiksi. Minimiajanjakso on yleensä puoli vuotta. Paikalliset kännyt eivät kuitenkaan toimi takuuvarmasti Euroopassa. Liittymän kuuluvuuskaan ei välttämättä ole kattava. Syynä on vapaa yrittäjyys joka on luonut satoja operaattoreita, joilla kaikilla on oma verkostonsa ja suurin osa niistä kattaa vain pienen alueen. Huonolla onnella ostat siis puhelimen joka toimii vain yhdessä kaupungissa. Syytän uusliberalismia.
Siksi en siis omaa puhelinta täällä kankkulassa. Lankapuhelut ovat riittäneet tähän asti. Mutta kuittaanpahan vaan, että New Yorkissa kahden villuksen löytäminen pelkkiä puhelinkoppeja käyttämällä oli tälle teknofiilille pienoinen, ajoittain jopa turhautuva haaste. Ajalta ennen kännyköitä-simulaatio. "Please deposit 25 cents."

Huhhuh, aikamoisilta kyllä kuulostaa nuo hinnat meikäläisiinkin verrattuna, ei ihan tuon tason hintoja sentään vastaan tullut, kun tuli piipahdettua paikallisessa "natsimarketissa" tossa männä lauantaina... Tietysti Atlantin sillä rannalla tuo tulotasokin voi olla hieman täkäläistä parempi ja veroasteet alhaisempia, joten onko se sitten paikallisille suhteellisesti huokeampaa kuin turisteille/vaihtareille, mene ja tiedä. Olet kuulemma kesän yli siellä päin, mitä aiemmasta kijoituksestasi lukaisin. Joten eipä kuin hjuvat kesänjatkot sinne vaan, täällä Suomessa päin odotellaan, että se ns. iso kesä tästä pikkuhiljan alkaisi, toukokuussa kun oli se reilun viikon kestänyt lämpöaalto vaan nyt semmoset reilu 12 astetta... Vaan Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, joten jospa se siitä juhannuksen jälkeen sitten. Palataanpa!
VastaaPoista